SYNNIN KUOLETTAVUUS

Carter Conlon

“Katso, kolmannen kerran minä nyt olen valmis tulemaan teidän tykönne, enkä ole oleva teille rasitukseksi; sillä minä en etsi teidän omaanne, vaan teitä itseänne. Eiväthän lapset ole velvolliset kokoamaan tavaraa vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen. Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi. Senkö tähden, että teitä näin suuresti rakastan, minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?”(2 Kor.12:14- 15).

Paavalin sanoja, miehen, jonka sydän ja elämä olivat Jeesus Kristus ruumiillistuneena. Paavalin elämä oli annettu Jumalan kansalle, mikä kuuluisi jokaiselle todelliselle Jumalan palvelijalle. Hän halusi matkustaa myrskyn, tulva ja tulen läpi, kärsiä henkilökohtaista ikävää ja puutetta, ahdistettuna jopa siihen pisteeseen, että hän oli epätoivoissaan elämästään. Sen kautta hän tuli Jumalan kansan luokse mukanaan Hänen rakkautensa sanoma. Silti Paavali huomasi, että ihmiset jättivät hänet sitä varmemmin kuin hän ilmaisi heille rakkauttaan. Miksi näin tapahtui?

Uskon löytäväni vastauksen seuraavasta jakeesta: ”Kolmannen kerran minä nyt tulen teidän tykönne. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava. Olen edeltäpäin sanonut ja sanon edeltäpäin niille, jotka ennen ovat syntiä tehneet, ja kaikille muille. Niin kuin silloin sanoin, kun olin toista kertaa tykönänne. Samoin sanon nytkin, kun olen poissa, etten ole teitä säästävä, kun taas tulen”(2 Kor.13:1-2).

Muista, että Korintin seurakunta oli tulossa ulos jostakin, jota voitaisiin pitää moraalittomana syvyytenä. Heidän kaupunkinsa keskellä seisoi päätemppeli, jossa oli enemmän kuin tuhat prostituoitua. Tätä pidettiin siinä yhteiskunnassa jumalanpalveluksen aktina. Selvästi väärästä oli tullut oikeaa ja oikeasta väärää.

Paavali oli apostoli ja pastori. Niinpä hän oli tietoinen synnin kuolettavuudesta. Hän ymmärsi vaaran, joka uhkasi sitä, joka jatkuvasti kohtasi väärän vääntämistä oikeaksi. Tämä on ihmiselämän ongelma: mitä pitempään teemme jotakin, minkä Jumalan Sana määrittelee synniksi, sitä enemmän meidän langennut luontomme nousee sitä vastaan ja alkaa määritellä väärää ja oikeaa. Paavali tiesi, etteivät ihmiset enää voisi tarttua ristin voittoon, jos he jatkaisivat tieten tahtoen pahan tekemistä, rauhan tekemistä niin asioiden kanssa, joista Kristus heidät vapautti.

Heille jäisi käteen vain illuusio, toisin sanoen, heillä olisi tieto, muttei sen takana olevaa voimaa. Niinpä Paavali Korintin seurakunnan todellisena hengellisenä isänsä yritti johtaa heitä oikeaan tapaan ajatella ja elää. Siksi hän sanoi: ”En ole teitä säästävä”. Surullista kyllä, tässä kohdin monet päättivät lähteä pois.

 

Carter Conlon tuli mukaan Times Square Churchin työhön vuonna 1994 perustajamme, David Wilkersonin kutsusta. Hänet asetettiin vanhemman pastorin virkaan vuonna 2001. Vahvana, tunnollisena johtajana, hän on usein puhujana työntekijäkonferensseissa, joita World Challenge pitää kaikkialla maailmassa.